tiistai 31. heinäkuuta 2012

FOR A HOT NIGHT

Toppi ja koru - Gina Tricot, Shortsit -H&M, Laukku - Longchamp

Tällaisella simppelillä asulla mentiin eilinen kesän kuumin ilta :) Olin etsiskellyt toppia, jossa olisi tuollainen suora pääntie, joka tekisi perustopista hieman tyylikkäämmän. Lueskelin sitten trendiä, josta löytyi hyvä vinkki: käännä tavallinen painijanselkä toppi väärinpäin! Aika nerokasta, eikö? :) Minä sitten otin neuvon vastaan eikä tätä kääntötemppua kuulemma edes huomannut. Toimii siis jatkossakin :)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

KESÄTULVA

Uintireissulla ystäväni kanssa yllätyimme kovasti, kun tavallisena uintipaikkanamme toiminut laituri olikin lähes kokonaan veden alla! Ei pitäisi kai olla yllättynyt näiden kesäisten kelien takia, vettä tulee taivaalta niin paljon, että ihmetyttää kuinka sitä riittää! Ukkonen toi tullessaan meille oikein trooppisen illan, joten pieni virkistäytyminen oli ihan paikallaan. Se olikin mun eka kerta näissä vesissä koko kesänä. Ennen uimista oli kuitenkin pakko ottaa kaikki ilo irti tästä tulvan valtaamasta laiturista!








Mä olen huomannut itsestäni, että tää valokuvaaminen on yllättäen helpottanut aika nopeasti mun itsekriittisyyttä valokuvistani, sekä stressiä kameran edessä olemisesta. Olen edelleenkin aika pikkutarkka ja tutkin häiritseviä yksityiskohtia kuvissa. Ennen jopa pienikin mua häiritsevä tekijä, kuten hassusti asettunut hiussuortuva, tai vino hymy sai mut hylkäämään kuvan samantien, mutta nyt katson kuvia enemmän kokonaisuutena. En osaa oikeestaan eritellä, miksi tää blogi ja kuvien ottaminen helpottaa mun valokuvakammoa näin nopeasti. Yhtäkkiä mulle tuli vain rennompi olo ja musta tuntuu että se välittyy näistä kuvistakin :) Olen siis hyvään suuntaan matkalla ja oppinut katsomaan itseäni uusin silmin, arvostelemaan vähemmän ja tykkäämään enemmän. Ymmärrän nyt tosiaan, että itsensä hyväksyminen on erittäin tärkeä osa onnellisuutta. Enkä mä ole muuttanut itsessäni mitään, paitsi asennetta.

Toppi ja vyö - H&M, kaulakoru - Forever New, shortsit - Gina Tricot

lauantai 28. heinäkuuta 2012

TEAPARTY DRESS

Tänään meillä oli juhlat tiedossa ja tavattiin vähän kauempiakin sukulaisia pitkästä aikaa, tai osaa oikeastaan ensimmäistä kertaa. Juhliin puin ylleni mekon, joka on roikkunut kaapissa käyttämättömänä, kun jostain syystä sille ei ole löytynyt sitä oikeaa tilaisuutta. Nyt sitten tilaisuus tuli tälle ensitapaamiselle sekä mekkoni ensimmäiselle käyttökerralle :)
Tämän mekon sain 18 vuotis synttärilahjaksi ystävältäni Australiasta, ja rakastuin heti ensi silmäyksellä :) Olen monesti tanssahdellut kotona mekko päällä, mutta juhliin asti se ei ole vielä kulkeutunut. Mun mielestä tää mekko on ihan kuin Liisa Ihmemaassa- leffasta, ja siksi kuuluukin juuri kesäpäivien teekutsuille ennemmin kuin baariin tai kosteille synttärijuhlille. Nyt sitten kauan odotettu tilaisuus saapui ja pääsin pukemaan tämän ihanuuden ylleni! 

Mekko - Finders Keepers, Kengät - Nelly, mustelmaiset sääret - tankotanssi






Oli jännittävää tavata ihmisiä, joita ei oikeastaan tunne, mutta jotka kuitenkin ovat niin tutun tuntuisia. Monia yhtäläisyyksiäkin löytyi, kuten esimerkiksi musikaalisuus, joka kulkee hyvin vahvana meidän suvussa. 
Tästä lähtien on kai sitten järjestettävä enemmän teekutsuja ;) Ja mitä mekkoon tulee, en aio enää hylätä sitä kaappiini, toivottavasti käyttöä löytyy siis vielä useaan otteeseen! Näistä kuvista en jaksanut jalkojen mustelmia piilotella, ehkä ne sointuu tohon mun asuun :D

perjantai 27. heinäkuuta 2012

HAPSUJA

Astetta mukavampi kesäpäivä! Poljettiin satamaan jätskille ja hakemaan vähän aurinkoa naamaan. 
Ehkä se elämä ei ookaan niin kurjaa ;) Loikoitiin hetki laiturilla ja syötiin metrilakuja. Mun kameran muistikortti sekosi jotenkin, eikä antanut ottaa kuvia, joten nämä kolme kuvaa olivat ainoat mitä tänään saatiin aikaiseksi sillä kameralla!



Pitsipaita Monki, bikiniyläosa H&M, Shortsit Cubus

Ostettiin nyt sitten ystäväni kanssa 10 kerran liikuntakortit tankotanssia varten! Tänään mentiin ihan sinne alkeistunnille ja homma luisti ihan hyvin! Tai no välillä ei sitten luistanutkaan, mulla tarttui kädet tankoon kuin tahmatassut ja eipä sitten ihan pyörinyt :D Tällä kertaa ymmärsin suojata kädet ja jalat, ettei iho hiertynyt spinneissä liikaa. Viime kerrasta mulle jäi oikein muheva mustelma habaan, noin kämmenen kokoinen! Oli pakko vähän retursoida tota keskimmäistä kuvaa, vaikka siitä ois varmasti huvia riittänytkin, niin en usko että se mustelma on ihan herkullista esiteltävää! Katotaan jos nyt sitten noin 2 kertaa viikkoon sais käytyä :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Don't you bring me down today

Aamulla tuntui että se mun huono onni vaan jatkuu ja jatkuu. Nukuin pommiin, melkein myöhästyin junasta, eikä mulla taaskaan ollut sitä 50 senttistä pyörää varten.. Saatika oikeenlaista lippua kun en osaa käyttää sitä automaattia. Just kun mun päivä jatkoi vaan pahempaan suuntaan menoa, tekstasin poikaystävälleni, että mä en nyt kestä tätä päivää. Noin tunti siitä, sain ihanan yllätyksen kotiovelleni, hänet nimittäin :) 

Mietin tänään, että pakkohan näillä vastoinkäymisillä on joku loppu olla ja kuten on sanottu, se on omasta asenteesta kiinni miten ne ottaa. Uskon ja toivon, että hyvä ja paha on jollain tavalla tasapainossa, ja mulle näin ollen täytyy seuraavaks tapahtua jotain hyvää. Ehkä huomenna. Päätin, että enää mikään ei voi masentaa mua, koska mä tiedän, että jotain hyvää on tulossa!


Sentään jotain hyvää saapuikin pian postissa, nimittäin Cailap by Bloggers korut! Tilasin P.S I love fashion blogia kirjoittavan Lindan suunnittelemat korvikset, kaulakorun ja rannekorun :)  Jostain kumman syystä juuri nämä helmikorut kiinnittivät huomioni ;) Tykkään koruissa siitä, että ne ovat pieniltä yksityiskohdiltaan hieman erilaiset kuin perus helmikorut. Esim korvikset eivät ole napit, mutteivat myöskään hakasista roikkuvat.
Postailen jossain vaiheessa hieman parempilaatuisia kuvia näistä koruista!






tiistai 24. heinäkuuta 2012

COLOUR PANTS

Eilen käväisin Cubuksella taas ja hups vaan, mukaan tarttui kahdet värifarkut ja collaripaita :) 
Näistä sitten kokosin itselleni rennon tyylin eiliselle päivälle!






Korut - Forever New, Australia

Ystäväni askartelema Waterfall-kampaus



maanantai 23. heinäkuuta 2012

POLE DANCING


Pääsin tänään testailemaan tankotanssia ekaa kertaa! Tuon lajin kokeilua olen himoinnut jo pidemmän aikaa, mutta selän loukkaantumisen takia olen joutunut odottelemaan kärsivällisesti. Meille kävi hieman hassusti ystäväni kanssa, sillä päädyimme vahingossa jatkotason tunnille. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, oli todella hauskaa ja kyllä omasta mielestäni me pärjättiin ekakertalaisiksi ihan hyvin silläkin tunnilla! 

Fysioterapeutti on mulle sanonut jonkin aikaa sitten, että mun tulis treenata käsilihaksia enemmän. Perus punttitreeni ei kuitenkaan oikein ole mun juttu, kun oon koko ikäni tanssinut ja tottunut liikkumaan ryhmässä. Ajattelinkin, että ehkä tää tankotanssi kävis käsitreenistä? Siltä se ainakin nyt tuntuu näin tunnin jälkeen :D

Tunti oli kokonaisuudessaan tosi kiva, tykkäsin kovasti rauhallisesta ohjaajasta, joka sitten neuvoi meille ekakertalaisillekin vähän hitaammin muutaman perustekniikka asian. Tästä lajista tulee kyllä ehdottomasti mun uus harrastus! Katotaan, jos huomenna tai myöhemmin viikolla menis uudelleen, ehkä tällä kertaa alkeistunnille, ja pitkähihaisessa paidassa.. Hiertymiä kertyi nimittäin muutama!

Vähän sumee kuva, mutta siinä vähän esimakua mun taitelusta tangolla!

Ootteko kokeilleet kyseistä lajia? Itse mietin, että olispa kivaa hommaa itelleen tollanen tanko kotiin, vois vähän treenailla! Suosittelen ehdottomasti, oli todella hauskaa ja hyvä treeni! Hyvää vaihtelua perus jumppatunteihin.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

VAAHTOKARKKEJA

Muutama viikko sitten Imatran Big Band viikolla tein ihanan löydön. Kaikkien krääsä kojujen keskellä nökötti pieni vaaleanpunainen koju, joka oli täynnä karkkeja! Tai oikeastaan karkin näköisiä koruja :D 
Elvari-korut ovat yhden naisen käsialaa, kaikki käsintehtyjä ja syötävän hyvän näköisiä! Vaikean valinnan jälkeen päädyin sitten vaahtokarkkikorviksiin, jotka ovat aivan oikean vaahtokarkin näköiset! Elvarilla on myös kotisivut ja nettikauppa, joten lisää herkkuja voit ihastella täältä!




Toppi - Cubus

Musta tuntuu, että mun täytyy ehdottomasti kerätä kokoelma näistä karkkikoruista! Ja varsinkin lahjaks nuo korut on hauska idea. Jos kukaan on menossa Kotkaan Meripäiville 26.7-29.7, näitä koruja on myynnissä siellä! Luultavasti tuntomerkkinä tämä samainen pinkki koju!

lauantai 21. heinäkuuta 2012

LAPSENVAHTINA

Tänään ajeltiin sitten Kouvolaan hoitamaan mun vaunuikäistä kummilasta sekä toista vajaa 3v vauhtihirmua. Tekemistä ja vauhtia riitti pitkin päivää ja mä taisin olla meistä eniten päiväunien tarpeessa!

Shortsikeli on tänä kesänä ollut harvinaista herkkua, joten olin aika ilahtunut kun Kouvolassa aurinkoa ja lämpöä riitti :) Lähdettiin sitten lenkille nauttimaan kauniista ulkoilmasta ja vaunujen työntely kävikin ihan liikunnasta!


Aurinkolasit Mango, paita Stradivarius, shortsit H&M, kengät Björn Borg

Mitä lenkkeilyyn tulee, mun treeni on kyllä tänä kesänä jäänyt melko vähiin. Kävin alkukesästä moskovalaisen opettajan balettitunneilla, mutta kolmen viikon reissaamisen jälkeen sekin sitten jäi. Tämän kesän liikkuminen on mulla ollut lähinnä hyötyliikuntaa ja pyörällä polkemista, yritän parannella viime talven loukkaantumisia levolla, ehkä hyvä niin. Elokuussa sitten takaisin tanssitunneille, katsotaan miten mulla kunto kestää :D Maanantaina kuitenkin vähän testailemaan liikuntakeskuksen tarjontaa! 

RIPSET

Kävin eilen ottamassa elämäni ensimmäiset ripsen pidennykset. Ajattelin helpottaa arkea, kun meikkaamisessa pääsee vähän helpommalla ja muutenkin kokeilun haluisena täytyi testata :)
Lopputulos oli hyvin siisti, yllätyin hieman, että mulla on noin paljon ripsiä, peilistä katsoi takaisin ihan eri tyttö! Mutta nätit ne on! En vielä tiedä tuleeko tästä pidempiaikasempi tapa, jotenkin mietin näyttääkö nää liian huomiota herättäviltä vaaleakasvoisen ja blondin tytön silmissä? Mutta katsellaan nyt kesän loppuun, on musta nää kuitenkin tosi kivat :) Pitää vaan vähän totutella peilikuvaan :D 
Mukavaa näyttää välillä enemmän laitetulta ja vähemmällä tekemisellä! 
Kävin laittamassa ripseni Elina Studiolla Lappeenrannassa ja suosittelen lämpimästi! Moni tuttuni on käynyt samassa paikassa ja lopputulos on aina ollut hyvä ja tekijä on ammattitaitoinen. Hintakin ripsien laitolla on vain 60e (huolto 40e) joka on edullista verrattuna esimerkiksi kauneushoitoloiden ja kampaamoiden hintoihin.

Sellaiset räpsyripset :)

Tänään lähdettiin sitten tuulettumaan terassille perjantai-illan kunniaksi. Tosin mä nökötän jo kotona, koska huomenna on aikainen herätys! Ihanaa oli kuitenkin nähdä ystäviä, jotenkin tulee aina astetta onnellisempi olo, kun on sellaisia aarteita olemassa. Ei oo mitään ihanampaa kuin tietää, että mulla on läheisiä ihmisiä joille voi kertoa kaiken, sanoa asiat suoraan ja olla avoin. 

Takki, paita ja housut Cubus, huivi Pieces, kengät Novo Australia
Kuvan väri taas vääristää vähän, housut on beiget, ei valkoset :)


Näihin maisemiin on hyvä lopettaa, huomenna sitten suuntaan Kouvolaan hoitamaan kummin velvollisuuksia, eli lasten vahtimista tiedossa! Siitä tulee hauskaa, en malta odottaa! :)

perjantai 20. heinäkuuta 2012

FITTING OUTFITS


Hyvä ystäväni tuli seurakseni viettämään sadepäivää ja innostuimme sitten räpsimään kuvia. Asetettiin oikein studio pystyyn ja tällä kertaa oloni oli jotenkin paljon rennompi kuin monissa kuvaustilanteissa. Ehkä se on helpompaa kun kameran takana on ihminen, jolle voi olla oma itsensä ilman paineita epäonnistumisista. 



Sovittelin myös tuota mun uutta paljettitoppia, joka on kyllä kovinkin rakastettava! Eri asia missä mä uskallan kulkea noin paljastavassa topissa. Eipä tullut ajateltua kun ostin :D

Toppi Vilasta

Tänään saapui paketissa ihanat CC-korvikset :) tein tämän löydön Huuto.netistä

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Tylsä, tylsempi, sadepäivä

Tiedän, että on niitä ihmisiä, jotka rakastaa sadetta ja ah se on niin ihanan virkistävää, mutta mä en valitettavasti ole sellainen. En ainakaan tänä kesänä! Suunnitelmissa olis karata pääkaupunkiseudulle pariks päiväks ihan vaan pikkusen parempien kelien toivossa, sekä tapaamaan muutamaa ystävää.



Takki Supre, peplumpaita, kellokoru ja farkut jälleen Cubus, kengät H&M

Pidetään sormet ja varpaat ristissä, että Helsingissä sää olis vähän otollisempi, jos vaikka eksyisin hietsuun!
Täällä sade hellitti just kuvauksen ajaks, ja eikös se nyt taas alkanut kun mun ois aika lähtee töihin.. Aina ei voi voittaa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

INTRODUCING ME

Olen Helmi, 21-vuotias melko puhelias ja sosiaalinen taivaanrannan maalari.
Haaveilen paljon ja unohdan joskus elää tässä hetkessä, kun mietin niin paljon tulevaisuutta. 
Mulla on aina sata ideaa päässä samaan aikaan ja läppärillä 16 välilehteä auki. Innostun kaikesta kauniista, valokuvista, vaatteista, ihmisistä ja heidän tyyleistään. 
Paheeni on kuitenkin toimia on-off katkaisimen tavoin; innostun uusista jutuista, keksin kaikenlaista näpertämistä, mutta hommat jäävät usein puolitiehen. Tän piirteen kanssa yritän petrata kokoajan.

Rakastan tanssimista. Se on mulle henkireikä, jota ilman en pysyisi täysjärkisenä. Mun normaaliviikko menee suurimmaks osaks treeneissä, koulussa ja töissä. Harrastan tällä hetkellä Showjazzia ja balettia.

Syksyllä mulla alkaa kolmas vuosi tradenomin opintoja, yritän haalia opintopisteet kasaan aikataulussa ja tuon koulun jälkeen mä kai sitten ihmettelen mitä tekisin seuraavaksi. 

Oon varmaan aina ollut vähän pikkutarkka ja miettinyt kovasti sitä miltä näytän. Kiinnostus muotiin ja oman tyylin löytämiseen on kuitenkin herännyt vasta tuon visuaalisen kiinnostuksen jälkiaallossa. En oo koskaan pitänyt itseäni mitenkään erityisen kauniina, söpönä ehkä, kun oon niin pieni ja pelleilen paljon. Mun ystävät on kauneimpia ihmisiä ketä tiedän, rakastan heidän persoonallisia tyylejään, ja sitä kuinka he tuovat esille itseään. Haluankin kerätä kuviini tulevaisuudessa myös heidän tyylejään.

Halusin alottaa tutkimusmatkan muodin maailmaan, tutkimalla omaani, sekä ystävieni tyylejä ja saada uuden näkökulman siihen, mitä kerromme persoonastamme sillä mitä puemme päällemme.
Mun tyyli on melko simppeli ja suht tyttömäinen, mutta rohkeampi kuin ennen. Tykkään värikkäistä vaatteista, sifonkipaidoista ja ballerinoista, mutta usein tärkeetä mulle on myös rento olo siinä mitä mulla on päällä.

Tässä kuvia siitä mitä mun tyyli tällä hetkellä on:

             
Paita, rannekoru ja laukku Cubus, Housut Gina Tricot


Nuo haamukuvat sopivat näin alkuun kuvaamaan sitä miltä musta tuntuu kun menen kameran eteen. Haluaisin olla siinä, haluaisin tuntea oloni mukavaksi – mutta mulle tulee vaivaantunut olo ja takerrun kuvissani pikkujuttuihin, jotka eivät miellytä mua. Tästä eteenpäin tulen ottamaan näitä kuvia paljon, yritän siedättää itseni katsomaan mun naamaa ja uskomaan, että siinä ei oo mitään vikaa.