keskiviikko 16. tammikuuta 2013

JAKAMISEN ILO



Mä olen aina ajatellut, että elämän parhaat hetket, ilot, onnistumiset ja innostumiset jaetaan ystävien kesken ja niistä voidaan sitten yhdessä iloita. Kuitenkin viimeaikoina olen saanut hämmentyä muutamaan otteeseen kuullessani erilaisia konflikteja, joihin hyvät ystävät törmäävät silloin tällöin keskenään.  Mistä lähtien asioita ei voi jakaa, vaan kaikki täytyy pitää itsellään? Miksi onnellisuuden sijaan toisten äänestä paistaa vain kateus? Ihmettelen, että milloin tästä elämästä on tullut niin vakavaa kilpailua jopa itselleen tärkeiden ihmisten kesken.

Ennen vaikkapa samanlainen vaatemaku oli hauska juttu ja yhdessä pohdittiin uusia muotitrendejä. Nyt kilpaillaan, että kuka keksii uuden jutun ensin ja omii sen itselleen. Eikö olekin outoa? Vertailemme toisiamme nykyään kaikessa, kenellä on parhaat hiukset ja kivoin poikaystävä. Kun kaveri lähtee ulkomaille, se on törkeä temppu, ahneen ja lellityn lapsen etuoikeus.  Kaikkein kamalinta on matkiminen. Ja auta armias jos sinulla oli ensin se Ginan valkoinen toppi, niin kukaan muu ei saa ostaa samanlaista tai tyylisi on ihan pilalla ja matkittu. 
Jos lähdet ruotsinristeilylle, vaikka kaverisi suunnitteli sitä ensin, olet varastanut hänen ideansa.
Kateellisuus on nostaa nenäänsä ja onnellisuus on tipotiessään. 

Missä ihmeen luolassa me eletään? En tajua, milloin elämästä tuli kilpailua, itsensä vertailua muihin ja kavereiden tekemisten vahtaamista. Kuinka usein olet viimeaikoina ollut onnellinen ystävän puolesta? Kuinka usein olet kuullut jonkun sanovat sinulle "hieno homma, mä oon tosi ylpeä susta"?  Eihän se ole keneltäkään pois, jos toinen on onnellinen tai jos kaverilla sattuu nyt olemaan samaa huulipunaa kuin sulla. Eikö ole kivaa olla mielummin yhdessä hyvännäköinen kuin nauraa hiustenpidennyksiinsä kun ystävällä ei olekaan tänään hyvä tukkapäivä? Ystäväthän ovat niitä parhaita inspiraation lähteitä. Eivätkös juuri ne yhteiset mielenkiinnon kohteet ole niitä mitkä saattavat ystävät alunperin yhteen?

Mä toivoisin vilpittömästi, että kaikki voisivat  arvostaa ystäviään ja heidän elämänsä onnea ja iloja, sekä olla onnellisia toisten puolesta. Ihan turhaa työntää ystäviään pois kateudella Jätetään vertailu ja kilpailu sikseen, jaetaan mielummin ne hienot hetket!

Olen onnekas, kun mulla on niin hienoja ystäviä ja haluan olla onnellinen heidän puolestaan :) 



Ohhoh, olipas siinä nyt asiaa. Tämä teksti ei ole sitten osoitettu kenellekään henkilökohtaisesti, mä vaan puran ajatuksiani yleisestä ilmiöstä, joka tuntuu leijuvan ilmassa nykyään.

4 kommenttia:

  1. Allekirjoitan ajatuksesi täysin. Mielestäni ei ole minulta pois, jos joku muu saavuttaa jotain hyvää elämäänsä. (Ellei nyt olla saman työpaikan perässä tms.) Tuli tämä jakamisen ilo mieleen myös omassa uusimmassa tekstissäni, tosin vähän toisenlaisessa yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että muutkin jakavat tämän mielipiteen :) Elämä olisi kivempaa jos oltaisiin yhdessä iloisia toisten menestyksestä ja päinvastoin. Turha kilpaileminen vaan myrkyttää ilmapiirin ja elämän ilot menettävät hohtonsa. Täytyykin mennä lukemaan sun teksti!

      Poista
  2. oon miettiny tota samaa usein, mutta sitte huomaan itse syyllistyväni samaan =/ en esim. halunnu mennä kahvakuulatunnille salille yhen ystäväni kanssa joka on sitä paljo treenannu, koska en halunnu olla huonompi :D nyt täytyyki oikeen tietoisesti vältellä tollasia ajatuksia, tuskimpa se mun kaveri olis edes koko asiaa huomannu. toi eka kuva on muute aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan rehellinen vastaus :D Mutta niinhän se on, sitä tekee helposti itsekin! Mietin myös, että mistä tämä "pitää olla parempi kuin kaveri" -asenne on lähtöisin alunperinkään? Se on yksi asia mitä itsessäni haluaisin kehittää, että en ainakaan itse sortuisi siihehn ajatteluun, koska kuten tuolla yllä todettiin, eihän se ole multa pois :) Paitsi jos saman työn perässä oltaisiin!

      Poista