keskiviikko 13. helmikuuta 2013

ITSELUOTTAMUS

Puhuimme eilen koulussa itseluottamuksesta ja itsetunnosta. Mitä se on?

Joinain päivinä mä tiedän mitä se on. Silloin olen täynnä itseluottamusta ja uskon, että mulla on eväät mihin vain. Niinä päivinä pidän itsestäni. Toisina päivinä oloni on epämukava, maalailen piruja seinille ja kierin inhottavassa itsesäälissä.  

Kirjoitimme itsestämme hyvät ja huonot puolet ylös.
Mulla on ollut yläasteesta saakka joitain pieniä nyrjähdyksiä itsetunnossani. Mun lyhyestä varrestani vitsailtiin aika paljon taannoin, en muista näinkö sitä edes ongelmana itse ennenkuin yllättäen tajusin sen olevan kaikkien vitsien aihe. Olen aina ollut pikkuinen, painoindeksin alarajoilla keikkuva, mutta sekin käännettiin päinvastaiseksi vitsailuksi siitä, että olen hirveän läski. Tottakai tiesin ettei se ollut totta, mutta isoihin vaatteisiin verhoutuessa en koskaan oppinut tuntemaan omaa kroppaani kovin hyvin, ennenkuin sittemmin tanssiharrastusta jatkaessani. Olen silti ollut aina melko itsepäinen ja tehnyt asiat niinkuin parhaaksi näen ja ehkä se on pelastanut mut monet kerrat romahduksilta. Kuitenkin joitain pieniä naarmuja muhunkin on jäänyt. 
Katson vatsaani peilistä, enkä pidä siitä "vuoristoradasta" joka siinä kulkee. Miksi mulla ei voi olla vain ihan litteä maha kun olen näin hoikkakin? Onko siihen jäänyt joku ylimääräinen makkara? Mun pitäisi olla tyytyväinen kroppaani ja useimmiten olenkin, mutta kesäisin kuljen rannalla käsi vatsan edessä ja jalat kokoajan hieman erillään, etteivät sisäreidet osuisi yhteen. Joskus balettitunnilla katson, kun toisten jalat jatkuvat ja jatkuvat kun taas omani loppuvat lyhyeen. 

Tänään katsoin jalkojani ja ne olivat yllättävän pitkät ja hoikat, kun tietystä kulmasta katsoi. Eilen vatsani hyppyri ei ollutkaan enää niin kamala kuin muistin sen olevan. Jopa mun nenä, jota yleensä kuvissa inhoan, näytti peilistä siltä kuin haluaisin sen näyttävän. Uskalsin laittaa kaulaani sen ison korun ja tykkäsin siitä. Joinain päivinä uskon, että mä osaan tanssia ja joinain päivinä tunnen itseni kömpelöksi. Eilen en löytänyt itsestäni vikoja yhtä paljon kuin maanantaina. 
Joskus olen kuin olisin maanis-depressiivinen.

En pidä siitä, että ajattelen joskus pessimistisesti ja otan raskaasti sen, jos joudun koulussa menemään syömään yksin. 
En muista aina kysyä toisten kuulumisia. Rakastan sitä, että osaan haaveilla ja usein uskon, että mulle mikä tahansa on mahdollista jos haluan saada sen (en tiedä onko tuo aina hyvä juttu). Osaan kuunnella huolia ja olen mielestäni hyvä ihmistuntija.

Pukeutuminen ja oma tyyli ovat osa itseluottamustani. Kun tuntee olonsa hyväksi vaatteissaan ja siinä mitä omalla tyylillään tuo esiin, on olokin itsevarmempi. Mulle pukeutuminen on iso osa uskaltamista ja niinä päivinä kun en tunne oloani mukavaksi vaatteissani, en ole kyllä muutenkaan sosiaalisesti vahvimmillani. Ehkä se on yksi syy siihen, miksi aloin kirjoittamaan tätä blogia nimenomaan oman tyylini näkökulmasta. Se nostaa itseluottamustani valokuvissa.

Teimme harjoituksen itsensä tuntemuksesta, harjoituksen nimi oli kiinalainen muotokuva:

Jos olisin eläin olisin: Kissa, koska kissat ovat ketteriä, pehmeitä nautiskelijoita. Hyvin itsenäisiä, mutta kaipaavat välillä rapsutusta.
Jos olisin puu olisin: Koivu, koska koivu on notkea, solakka ja sen lehdet heiluvat tuulessa. Se ei ole myöskään niin syvälle juurtunut kuin muut puut.
Jos olisin ruokalaji olisin: Kanasalaatti, sillä se on kevyt ja raikas, mutta kuitenkin lämmin ja herkullinen!
Jos olisin kukka olisin: Kissankello, ei kaikkien suosikki, mutta omalla tavallaan kaunis ja herkkä kukka.
Jos olisin rakennus olisin: Prahan tanssiva talo, sillä se ei ole tasasivuinen ja säännöllinen kuten muut rakennukset. En koe itseäni symmetrisenä ja täydellisenä, mutta tiedän että se on ainutlaatuista.
Jos olisin kirja olisin: Pikkunaisia. Kaunis, mutta myös raskas kasvutarina. Mä olisin Jo ja muut sisarukset olisivat mun parhaat ystävät. Ilman sitä traagisuutta.
Jos olisin sävellys olisin: Jokin balettitunnin pianomusiikki. Tunnustin kerran tunnilla olevani hieman sellainen kaunosielu ja minua kiehtoo liikkeiden rauha, pehmeys ja täydellisyyden tavoittelu.
Jos olisin elokuva olisin: Billy Elliot. Palava into ja halu toteuttaa unelmansa, vaikka kaikki oli aluksi hämmentävää ja hieman kiellettyä edes toivoa sellaista.

Ehkä tämä kertoo jotain musta? Mun Itsetunto on kehittynyt huomattavasti jopa viime vuoden aikana ja siitä hetkestä kun aloitin blogin kirjoittamisen. Olen myös kehittynyt tanssijana ja mä uskon, että peilaan sitä jollain tavalla itsetunnostani. Mä olen oppinut itsestäni paljon. Olen halunnut opetella itseni läpikotaisin ja silti joskus olen itselleni niin vieras. Mulle tämä kertoi niitä kauniita asioita, jotka mussa ovat hyvää. Niitä asioita, joiden takia voin rakastaa itseäni, koska olen tällainen.



Mietin, että oonko mä hullu kun puhun tästä, toivottavasti en :)

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti kehityksesi sen kun jatkuu, ja opit rakastamaan ja luottamaan itseesi, sillä mitään tärkeämpää tässä elämässä ei ole :)

    VastaaPoista
  2. Uskon, että jokaisella ihmisellä on ylä- ja alamäkiä elämässä. Olen itsekin välillä melko tyytymätön ulkokuoreeni :) Toivon, että jatkat kehittymistäsi samaan malliin ja opit rakastamaan ja luottamaan itseesi, sillä se on elämän tärkein asia :)

    VastaaPoista